16. heinäkuuta 2012

Elämäni pisin urheilusuoritus - 162km pyörälenkki

Yhdeksi tavoitteeksi tälle vuodelle olin asettanut, että saisi yhden selkeästi pidemmän urheilusuorituksen. Tästä olisi varmasti hyötyä Triathlonin puolimatkaa ajatellen, että oppisi miten minun kroppani ottaisi energiaa ja nestettä vastaan. Helpoin tapa suorittaa tämmöinen oli tietysti pyörällä. Saimmekin kasattua 4 hengen porukan ja jonkun blogista löysin kivan reitin, jota lähdettiin lauantaiaamuna suorittamaan.

Reittinä oli Bembölen kahvituvan nurkilta lähteä Velskolan kautta Karkkilaan, sieltä Pusulan kautta Lohjalle, josta Kirkkonummen kautta takaisin. Pusulan Neste oli valittu taukopaikaksi.

Heti ensimmäiset 30km tuntui yllättävän vaikealta, lienee viikon takainen Kiskon olympiamatka ja torstaina juostu Cooper vielä painaneet vähän jaloissa. Ensimmäisen kirimaalin (kuntarajat) jälkeen alkoi kuitenkin tuntua paremmalta. Reitti Pusulaan oli ihan mukava, risteyksiä oli aika paljon, mutta löysimme perille ilman harhailua.

Yksi reissun jännittävistä hetkistä koettiin noin 50 km kohdalla, kun pellolta meitä kohti kiisi täyttä laukkaa kohtuullisen kokoinen koira vapaana meitä kohti. Kaikki neljä meistä laittoi kirivaihteen päälle ja ehdimme juuri alta pois. En tiedä jahtasiko koita meitä vai ketä, mutta kovaa ja kohti se tuli. Onneksi selvittiin säikähdyksellä.

Pusulaan asti reitillä oli kohtuullisen vähän autoilijoita ja ajoimmekin pääasiassa parijonossa. Ihan Pusulan lähellä tosin, jollain pakettiautokuskilla oli ilmeisen huono päivä, kun hän suihkutti lasinpesunesteen meidän päälle ohittaessaan. Sitä jaksaa aina miettiä, että mikä tuollaisia ihmisiä vaivaa.

Pusulan Nesteellä oltiin kovin ystävällisiä ja juomapullotkin täytettiin meille paikan puolesta. Tauon jälkeen meno tuntui tosi nihkeältä ekat 10-15 kilometriä. Hetken tuntui hyvältä, mutta noin 4 tunnin suorituksen kohdalla alkoi voimat tuntua loppuvan. Oltiin sovittu että 100 kilometrin jälkeen alkaa myös mäkikirit aina jonkun niin halutessa ja pojat jaksoivatkin kiriä aika moneen mäkeen. Omat voimat oli aika lopussa 20 kilometrin ajan.

Otin geelin ja aikalailla heti perään myös yhden energiapatukan ja jossain 140 kilometrin kohdilla alkoi taas tuntua paremmalta. Kotiinhan ei olisi enää kuin 20 kilometriä. Toki sekin tarkoittu 50 minuuttia, että sai sitä vielä polkea.

Loppumatkasta jaksoin itsekin haastaa mäkikireihin ja voimia tuntui olevan yllättävän paljon. On se ihmiskeho ihmeellinen, kun noin hyvin pystyi toipumaan kesken matkan. Kuuden tunnin satulassa istuminen alkoi kyllä lopuksi puuduttaa jo aika paljon, mutta mitään vammoja ei silti syntynyt.

Reissu oli onnistunut kaikin puolin. Sadetta lupailtiin, mutta hyvin vähillä päästiin. Märkää asfalttia oli monessa kohtaan, mutta suurimmat sateet tuli edessä ajavan renkaista. Itselleni oli tärkeää nähdä miten kroppa reagoi tuommoiseen kuuden tunnin suoritukseen. Tuommoisella vauhdilla ainakin ravinto ja neste imeytyi hyvin. Niistä tosiaan sai lisävoimia ja mitään ongelmia ei tullut.

Tämän tekstin on kirjoittanut +Henri Hämäläinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti