3. syyskuuta 2012

Palautumisen vaikeudesta

Reilu viikko sitten tein elämäni kovimman urheilurykäisyn, kun omatoimisesti vedimme läpi puolitriathlonin Kuusijärvellä. Tämän suorituksen aikana minulta kului arvioni mukaan 4000-5000 kaloria ylimääräistä ja rasitus kropalle oli aika kova. Koska en ollut näin kovaa kisaa koskaan tehnyt, myös palautuminen tällaisesta oli minulle täysin uutta.

Lauantai-iltana jo oikeassa jalassa polvesta noin 10 senttiä alas ja oikealle sivustalle, minulla tuntui todella pahaa lihaskipua. Ei sieltä mitään varmasti rikki ollut, mutta myötäpäivään ja ehkä joissain kohti hieman oikealle kallistuvalla juoksureitillä rasitus oikealle jalalle oli varmastikin ollut suuri. Tämä kipu jalassa oli noin 20 tuntia todella kamala. Portaiden käveleminen, varsinkin alaspäin oli lähellä mahdotonta. Se kipu kuitenkin alkoi helpottaa sunnuntai-iltana.

Mulla ei ole koskaan ollut vaikeuksia saada ruokaa alas ja nytkin pystyin heti lauantain suorituksen jälkeen alkaa paikkaamaan energiavajettani kunnon salamipastalla. Sunnuntainkin söin normaalia reilummin. Päivä meni muutenkin lasten kanssa telmiessä ja rauhallisesti ottaessa.

Maanantai tuntui hyvältä päivältä. Kroppa oli kuin ei olisi mitään ihmeellistä tehnytkään ja ruoka maittoi normaalisti. Koitin palautua normaalirytmiini ruokailussa ja keskittää hiilihydraatit aamupalan ja pääaterialle. Muilla aterioilla koitin saada reilusti proteiinia.

Tiistaiaamu alkoi sitten todella kovaan nälkään. Aamusta asti oli koko päivän nälkä, aivan sama mitä suuhunsa laittoi. Koitin kyllä taltuttaa nälkää syömällä reilusti, mutta koko ajan se vaan painoi päälle. Sama olotila jatkui koko keskiviikonkin. Tuollaista nälkää en olekaan koskaan kokenut, syöminen ei oikein auttanut siihen mitenkään, tai siis vain ihan hetkeksi.

Keskiviikkoiltana rohkaistuin sitten ensimmäistä kertaa hikoilemaan ja valintana oli sulkapallokenttä. Vähän jännitti jalkojen puolesta, kun sulkapallo on kuitenkin aika räjähtävää urheilua, mutta jalat kestivät hyvin. Vähän ehkä olo tuntui hitaalta, mutta ei kuitenkaan väsyneeltä.

Torstaipäiväksi sitten sattui työnpuolesta täyshärdellipäivä, jossa aamu alkoi firmamme aamiasseminaarilla, jota olin vahvasti ollut järjestämässä, siitä se jatkui workshopilla eri vieraiden kanssa. Kotiin ehdin juuri niin, että hain tyttäreni yleisurheiluharjoituksiin, joita menin vetämään. Tästä vielä hain kotoa toisen tyttäreni kauppaan ja päivä alkoikin olemaan taputeltu. Nälkä vaivasi vielä torstainakin, mutta ei ehkä ihan niin pahana kuin aiemmin.

Perjantaina workshoppailu jatkui koko päivä ja tästä päästyäni suuntasin kohti Espoonlahtea uimaan. Siellä muutama kaveri jo odottikin ja altaassa vetäisin kohtuu nopeudella 1200 metriä uintia. Alun jälkeen tämä harjoite tuntui raskaalta ja lopussa jalat olivat krampin partaalla.

Lauantaina tulikin sitten vähän takapakkia kuin pieni flunssa pääsi yllättämään. Sunnuntaiksi flunssa paheni vielä asteen, mutta olimme kuitenkin porukalla katsomassa ja kannustamassa Porvoon maratonilla. Kuumetta ei onneksi juurikaan noussut, joten eiköhän tämä taltu aika piakkoin.

On ollut mielenkiintoista huomata ja tunnustella miten kroppa palautuu tuommoisesta pitkästä suorituksesta. Varmasti toistojen kautta kroppakin toipuu nopeammin, mutta aloittelijalle tämä on ollut hyvää opetusta, että palautuminen vie aikansa.

Tämän tekstin on kirjoittanut +Henri Hämäläinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti