25. lokakuuta 2012

Kokemuksiani urheiluväline webbikaupoista


Minä tilailen suurimman osan urheiluvälineistäni nettikaupoista. Suurimmaksi osaksi kaupat ovat ulkomaisia, mutta joskus tilaan myös suomesta. Ajattelinkin tehdä pienen katsauksen kauppoihin joita minä käytän jakaakseni omat kokemukseni kaupoista.

Chain Reaction Cycles


Tämä lienee se Euroopan tunnetuin ja suurin urheiluvälinekauppa. Erityisesti pyöräilyvälinekaupoista tämä taitaa olla valikoimiltaan ykkönen. Myös triathlonin muihin osuuksiin, uintiin ja juoksuun CRC:stä löytyy hyvin varusteita. Hintatasoltaan CRC on yleisesti edullisin, mutta joissain tuotteissa on saattanut löytää jopa 20-30% edullisempia tuotteita Wigglestä tai Evan Cyclesista. En tiedä onko tämä heidän tietoinen valinta, siis ottaa jostain tuotteista reilumpia katteita, vai eivätkö he vain seuraa toisten hinnoittelua niin tarkasti.

Toimitukset tulevat monin eri tavoin. Välillä kuljetusliike hoitaa ne ovelle asti, toisinaan ne tulevat postipakettina lähimpään postiin. Kuljetuksissa yleensä menee noin viikko Suomeen.

Yhden kerran CRC:ssä oli virheellistä tuotetietoa tilatessani. Palautin tuotteen, mutta jouduin itse maksamaan postikulut takaisin, kun he sanoivat virheen olleen minun. Tämän takia olen boikotoinut CRC:tä aina kun olen muualta saanut yhtä edullisia tuotteita.

Wiggle


Wiggle mainostaa itseään Brittien suurimpana urheilukauppana. Heillä on myös erittäin laajat ja hyvät valikoimat kuntourheiluvarusteita. Viime aikoina olenkin tilannut heiltä suurimman osan tavaroistani. Kertaakaan minulla ei ole ollut mitään ongelmia heidän kanssaan ja toimituksetkin ovat tulleet hyvin. Kuten CRC, hekin taitavat käyttää monia eri toimittajia Suomeen ja koskaan ei oikein tiedä minkä firman kautta toimitus tulee.

Wigglellä on myös jonkin verran paremman oloisia omia ja eksklusiivisia tuotteita kuin CRC:llä. Esimerkiksi heillä oli (tai ehkä vieläkin on) Orcan TRN märkäpuku mynnissä pelkästään heillä hyvin edulliseen hintaan.

Evan Cycle's


Evan Cyclesistä olen tilannut jonkin verran pyöräilyvarusteita. Heilläkin on pyöräilyyn hyvät valikoimat ja heidän kanssaan on kaikki toiminut moitteetta. Mitään suurta kilpailuetua on tosin vaikea löytää heistä CRC:hen tai Wiggleen verrattuna.

Camelbakin juomarepun tosin sain heiltä 30 euroa halvemmalta kuin mistään muualta. En tiedä mihin tämä perustui, mutta ainakin taas opetti minulle, että Evan Cycles kannattaa aina tarkistaa ennen tilausta muualta.

Tredz


Tredz on yksi monista webkaupoista briteissä. Täältä olen muutaman kerran tilannut ongelmitta. Lähinnä siksi, että löysin sieltä tuotteita mitä mistään muualta ei löytynyt. Mitään suurta etua muihin nähden en kaupasta ole löytänyt.

Swim Smooth


Tälle listalle pääsee myös yksi erikoisvälinekauppa nimittäin Swim Smoothin uintikauppa. Tämä on siis saman porukan kuin mistä vastikään arvostelemani uintikirjani on. Kaupan valikoimat eivät ole kovinkaan laajat, mutta he myyvät vain mielestään parhaita tuotteita.

Itse olen sieltä kerran tilannut ja toimitus Suomeen tapahtui aivan yhtä helposti kuin isoistakin kaupoista. Uimavarusteita varten suosittelen tutustumaan tuohonkin kauppaan.

Ne muut kaupat


Edellä mainitsemani lista ei ole kovin kattava lista mistä kaikkialta tilaan tavaroita. Kuitenkin urheiluvälineistä yli 80% olen tilannut noista yllä mainitsemistani kaupoista. Muita kauppoja joista olen tilaillut urheiluvarusteita tai urheiluun liittyviä kamoja ovat muun muassa varuste.net, verkkokauppa.com, bookdepository ja ebay. Joskus tilailen myös pienistä tuntemattomista kaupoista, mutta silloin käytän aina PayPal:ia ja googlailen paljon kaupan taustoja.

Muutamia superedullisia kauppoja perustuen lyhytaikaisiin mahtaviin tarjouksiin ovat SportsDirect ja StartFitness. Itse en ole näistä vielä mitään tilannut, mutta kavereiden kokemukset ovat olleet positiivisia. Siksi nämäkin kuuluvat listalle kauppoja jotka tarkistan ennen tilaustani.

Kertaakaan minulla ei ole ollut tuotevikoja kummempia vaikeuksia tilausten kanssa. Ja kaikista tuotevioista olen selviytynyt ihan sähköpostin lähettämisellä.

Toki joskus ostan myös ihan urheiluliikkeistä tavaroita, mutta en tee sitä tukeakseni kotimaisia liikkeitä vaan sovitusmahdollisuuksien ja tuotteiden välittömän saamisen vuoksi. Olen sen verran ekonomisti, että uskon ennemminkin vapaan kaupan tuomiin hyötyihin, kuin kotimaisuuden tukemiseen teennäisesti. Jotta annan rahani kotimaisille liikkeille, tulee minun saada jotain rahalleni vastineeksi. Pelkkä kotimaisuus ei vaan pitkässä juoksussa riitä.

Tämän tekstin on kirjoittanut +Henri Hämäläinen

3 kommenttia:

  1. Itse vahva suositus sports directille ja Spotsshoes.com, ainaongelmitta ja usein todella hyviä hintoja. jälkimmäisessä ilmainen kuljteus Suomeen. Suosittelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellä vähän toisenlaisia kokemuksia Sportshoes.com:ista. Ensimmäinen tilaus lopulta peruuntui koska varastosta oli loppunut tavara. Toinen tilaus (vaihdoin mallin) ei ole vieläkään lähtenyt liikkeelle, tilauksesta on nyt aikaa reilut kaksi viikkoa ja toimitusta lupailtiin näihin aikoihin. Olen laittanut sähköpostia (asiallista) asiakaspalveluun ja viikko sitten lähettämääni sähköpostiin ei ole vieläkään tullut vastausta.

      Henkilökohtaisesti en tule enään tilaamaan kyseisestä puljusta.

      Poista
  2. Oon itsekin nyttemmin tilailut sports directistä ja pääosin hyvä kokemus. Osan yhdestä tilauksesta ne cancelöi itse, mutta laittoi tilalle lohdutuksena mukin.

    Sportshoes.com on uusi tuttavuus. Kävin kattomassa hinnat ja tarjonnan. Hyvältä näytti.

    VastaaPoista