6. marraskuuta 2012

Kirkasvaloa ja lenssua

Tämä tiistaiaamu oli keliltään masentavampia pitkiin aikoihin. Räntää satoi taivaalta ja loskaa oli maa täynnä. Päätin selättää ankeuden heti aamusta. Päästyäni tyhjälle toimistolle, keitin kahvit ja istahdin läppäri sylissä sohvalle ja laitoin kirkasvalolampun päälle. Vaikka en ole mikään kirkasvalo-uskovainen ole ollutkaan, niin yhdistelmä toimi erittäin hyvin. Puolessa tunnissa oli ihan erilainen mieli ja tunne.

Flunssa vaan vieläkin vaivaa. Tällä viikolla oli tarkoitus aloittaa PK-harjoittelu, mutta nenä on vieläkin niin tukossa ja öisin yskä vaivaa, että ei ole ollut mitään järkeä aloittaa. Toivottavasti ensi viikoksi pääsisi jo kuntoon ja saisi peruskuntoharjoittelun aloitetuksi. Onneksi ensi kesään on aikaa ja paljon.

Positiivisena ihmisenä olen selittänyt itselleni, että tämä pakko lepo auttaa korjaamaan lihaksia ja nostamaan motivaatiota. Kyllä sitä ehtii harjoitella vielä ja paljon.

Tämän tekstin on kirjoittanut +Henri Hämäläinen

1 kommentti: