30. joulukuuta 2012

Vuoden 2012 blogipostausten visualisointi

Toisessa blogissani (henrihamalainen.com) olen tehnyt joka vuosi katsauksen vuoden kirjoituksiini visuaalisessa muodossa palvelulla nimeltä Wordle. Päätin nyt tehdä nyt samanlaisen visualisoinnin tästäkin blogista. Tässä sanojen ilmestymistiheyden mukainen sanapilvi blogin sisällöstä. Poistin pilvestä yleisiä suomalaisia sanoja sekä konjuktioita.


Aika paljon esiintyy sanoja liittyen siihen että pitäisi päästä kovempaa: enemmän, vauhtia, kertaa, kohti, minuuttia ja muita samankaltaisia sanoja. Jostain syystä swimming sanaa esiintyy suomenkielisessä blogissa tosi usein. Pitää tarkkailla tuota tulevissa kirjoituksissa.

Muuten tekstit näyttävät olevan aikalailla sitä mitä urheilublogilta voisi odottaakin. Ehkäpä yllättävintä on se, että sana juoksu, pyöräily ja uinti eivät ole esillä juurikaan. Ehkä siinäkin jotain opittavaa ensi vuodeksi.

Toisen blogini Wordlet ja lyhyet ohjeet wordlen tekoon löytyy näistä posteista: Web Wanderer Wordle 2012, Wordle 2011 ja Wordle 2010.


Tämän tekstin on kirjoittanut +Henri Hämäläinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti