11. elokuuta 2013

Maastopyöräilyä läskipyörällä ja täyspumpulla

Tänään pääsin tutustumaan kunnolla uuteen lajiin, kun työkaverini lainasi pyöriä ja vei minut kunnon maastoajoon Helsingin keskuspuistossa. Kokeiltavana meillä oli läskipyörä ja täyspumppu-maasturi. Maastona mentiin keskuspuiston semmoisia polkuja, joita kuvailisin, että niitä ei oikein hyvin pystyisi juoksemaan. Maasto oli siis haastavaa ja ajettiin aina pätkiä todella vauhdikkaasti ja sitten himmailtiin, vaihdeltiin pyöriä ja tasattiin hengitystä.

Minullahan ei varsinaista maastopyöräilykokemusta juurikaan ole, mutta olen pienenä sen aikaisilla teräsrunkoisilla maastofillareilla mennyt paikoista, joihin en ehkä enää parhaillakaan välineillä uskaltaisi. Siis paljon olen joskus ajanut maastossa, mutta aikaa siitä on vierähtänyt ihan liian kauan.

Tuommoinen maastossa ajo on kyllä aivan sairaan hauskaa, varsinkin porukassa. Kahdestaan pystyi aina heti kertomaan ja spekuloimaan vaikeat paikat. Vauhdin ja vaikeuden tuntua sai kyllä ihan tarpeeksi, mutta toisaalta suuresti ei pelottanut edes kaikista hurjimmissakaan paikoissa. Mentiin kyllä rehellisesti paikoista joista en olisi yksinäni edes ajatellut ajavani. Ei ne paikat sitten oikeasti niin vaikeita ollut, mutta kun ei ole metsässä ajanut, niin ei oikein ole silmää mistä voi ja mistä ei voi ajaa.


Pyöristä sen verran, että läskipyörä oli ehdottomasti minun suosikkini. Siinä ei ollut joustoa muuten kuin pehmeänä pidetyt renkaat jotka ottivat iskuja vastaan. Läskipyörässä sai kivasti ajamisen maun, mutta silti renkaan koko toi mukavaa varmuutta. Läskipyörällä oli kivaa mennä kovaa ja hiljaa. Sillä joutui kuitenkin vähän enemmän ajamaan. Täysjoustomaasturi oli vähän liian helppo ajaa. Se söi itsessään melkein kaiken pois ja kropalla ja tarkuudella ei ollut niin paljoa väliä. Täyspumpulla piti mennä tosi kovaa, että sai hauskan fiiliksen. Täyspumppu varmasti on hyvä jos meinaa tosi pitkä teknisiä maastoja ajella, mutta ei sillä ajaminen ollut niin hauskaa kuin läskillä.

Ajamisesta ja maastosta vielä sen verran, että lukkopolkimia en tuonne olisi uskaltanut laittaa, koska tarve laittaa jalka maahan saattoi tulla koko ajan. Hyvät pienillä nastoilla varustetut polkimet olivat erinomaiset ja Salomonin maastokengän kanssa toimivat tosi hyvänä yhdistelmänä pitoa ja turvallisuutta.

Pakko vielä kiittää työkaveriani Ernoa tästä mahdollisuudesta. Harvoin pääsee asiantuntevassa seurassa hienoille reiteille hienojen pyörien kanssa. Pidän itseäni etuoikeutettuna. Kiitos.

Itsellä on maastopyörä nyt hankintalistalla ja tämä auttoi päätöksenteossa. Tosin ei varmaan niin kuin saatoitte nyt ajatella. Kumpaakaan, läskiä saati täyspumppua en tule nyt ostamaan, mutta läskipyörä nousee ehdottomasti hankintalistalle jonakin päivänä. Se mikä auttoi on se, että tässäkään lajissa välimalliratkaisu ei varmasti ole kovin hyvä, vaan kunnon maastoon tarvitsee kunnon pyörän. Hienoa on se, että nyt on jo takataskussa odottomassa hieno kestävyysurheilumuoto, josta tulen varmasti nauttimaan joskus. Lähitulevaisuudessa oleviin käyttötarkoituksiin läski ei vaan parhaiten sovellu. Vaan aion hankki hyvän etupumppu 29-tuumaisen.

Tämän tekstin on kirjoittanut +Henri Hämäläinen

8. elokuuta 2013

Nuuksio Classic jää väliin

Edellisessä pohdinnassani jo vahvasti ajattelinkin, että minusta ei ole näillä jaloilla Nuuksio Classiciin tänä vuonna. Pienet jalkavaivat ja touko-kesäkuun aikainen väsymys ovat estäneet kunnollisen juoksuharjoittelun ja en uskalla lähteä rikkomaan itseäni Nuuksio Classiciin.

Tämä oli minulle tosi vaikea päätös, kun mielellään ei tämmöisistä tavoitteista luovu. Järki kuitenkin voitti, nykytilanteessa juoksusta ei ainakaan kivaa olisi voinut tulla. Maaliin olisi mahdollisesti voinut päästä, mutta se pahimmillaan olisi odottanut pitkä harjoitustauko.

Liikkuminen ja treenaminen on minulle tärkeämpiä kuin kilpailut. Joroisiin osallistumisen tyhmin puoli olikin se, että ennen Joroisia piti lepäillä että kunto nousisi huippuunsa ja jälkikäteen taas, että palautuisi. Nämä olivat minulle henkisesti raskaita viikkoja kun ei päässyt treenaamaan. Ehkä se aika polvileikkauksen jäljiltä vieläkin kummittelee mielessä, kun se sohvalla makaaminen oli silloin niin typerää puuhaa. Silloin sentään esikoinen oli pieni ja viihdytti minua, mutta nyt tytöt on jo sen verran isoja, että ennemminkin niiden kanssa pitää olla menossa kuin palautella rauhassa.


No päätös on nyt tehty. Jos jalat vähän parantuvat, niin Vantaan puolimaratonille koitan luultavasti mennä. Ja on tossa naapurin kanssa ollut puhetta jostain 200 kilometrin fillarilenkistäkin. Eiköhän tässä jotain kivaa vielä keksi syksyksi.

Tämän tekstin on kirjoittanut +Henri Hämäläinen

3. elokuuta 2013

Palautumista, Joroisten spekulointia ja jatkosuunnitelmia

Joroisten kisasta on nyt kaksi viikkoa aikaa. Heti kisan jälkeen lauantaina oikean jalan polven vierestä kiristi ja sattui sen verran, että portaiden nousu sekä lasku olivat kamalinta puuhaa maailmassa. Tämä polven ulkosyrjän kipu sitten hellitti maanantaina ja tilalle tuli vasemman jalkapöydän kipu. Se pitikin minut lähes kävelemättömänä pari päivää, mutta sekin alkoi siitä pikku hiljaa hellittää.



Vaivat eivät kuitenkaan tuntuneet niin pahoilta, että niitä olisi pitänyt kellekään käydä näyttämässä. Polven ulkosyrjä on vaivannut ennenkin ja vaikka jalkapöydän vamma oli uusi, niin se tuntui lihas-, hermo- tai jännekivulta.

Nämä kivut auttoivat sillälailla palautumisessa, että ensimmäiseen 4-5 päivään ei juurikaan mieli tehnyt mitään tekemään. Olisikohan ollut viidentenä päivänä, kun kävin frisbeegolfia heittämässä ja kuudentena vähän ulkoiluttamassa pyörääni. Nuo reissut meni aika kivuttomasti, mutta palautunut en kuitenkaan ollut.

Tällä viikolla uskaltauduin päivinä 9 ja 11 jälkeen kisan lenkillekin. Tarkoituksena oli testata Nuuksio classicia varten, että milloin voisi alkaa treenaamaan. Molemmilla reissuilla jalat kuitenkin kipeytyivät sen verran paljon, että Nuuksio Classic jäänee haaveeksi. Ei liene mitään järkeä lähteä metsämaratonille mahdollisesti kipeytyvillä jaloilla ja huonolla treenaamisella.

Maanantaina menen vielä iltarasteille kokeilemaan miltä jalat tuntuvat, jos kuitenkin Nuuksio classic olisi mahdollinen. Tänään kävin pyörällä Solvallan mäkilenkin vetäisemässä ja muun kropan osalta palautuminen on selvästi sujunut hyvin. Tosi kivasti jaksoi mäkiä kiipiä.

Joroisten jälkispekulaatiota

Sain aikaiseksi verrata omaa suoritustani eri lajien osalta omaan sarjaani sekä kaikkiin kilpailijoihin.

Laji Miehet 30-34 (  /135) Kaikki (  /1001)
Kokonaissuoritus 92 617
Uinti 89 601
T1 84 554
Pyöräily 88 537
T2 69 424
Juoksu 106 688



Taulukosta helposti huomaa, että heikoin ja vaikein lajini on juoksu. Tiesinkin sen olevan minulle vaikeaa ja siksi jopa himmailin pyörällä, että en olisi niin huono juoksussa. Luultavasti siis ero pyöräilyn ja juoksun välillä on vielä suurempi oikeasti kuin Joroisilla oli.

Olin myös heikompi juoksija kuin vaikkapa uimari. Tätä voi pitää pienenä ihmeenä, koska uiminen on ollut minulle aina niin haastavaa ja olen käytännössä osannut uida sen 1,5 vuotta. On selvästi uimiseen panostaminen kantanut hedelmää sillä saralla. Se on ollut mukava huomata. Iso kiitos Swim Smoothin opeille ja tietysti Cetuksen uintikurssille alkuopetuksesta.

Juoksuun olenkin panostanut aika huonosti ja se kyllä näkyi. En ole koskaan ollut kummoinen juoksija, mutta tänä vuonna muut lajit on vieneet sen kaiken vähänkin juoksemisen. Seuraavan kerran kun puolitriathlon viivalla minut nähdään, niin pitää juoksukunnon olla ihan toista luokkaa.

Jatkosuunnitelmia

Olen siis yhä ilmoittautuneena Nuuksio Classiciin, joka kisaillaan neljän viikon päästä. Mieli tekisi kisaan lähteä, mutta järki koittaa sanoa, että sinne ei kannattaisi itseään lähteä hajoittamaan. Tarkistin vielä tämän vuoden juoksukilometrit ja ilman triathlon kisoja minulle on kertynyt säälittävät 280 kilometriä. Isältäni olen aikoinani saanut hyvän neuvon, että kilometrejä pitää olla lajissa kuin lajissa vähintään 10 kertainen määrä matkaan verrattuna, että viivalle kannattaa lähteä. Juuri ja juuri saattaisin kolmessa viikossa 140 kilometriä saada terveenä kokoon, mutta näillä jaloilla se taitaa olla mahdottomuus. Ja tuossa ohjeessa on kyse juuri siitä minimiharjoittelusta.

Kuten jo aiemmassa postauksessa spekuloin, niin ensi vuonna minua ei Joroisilla nähdä. Tälle vuodelle saavutin yhden merkkipaalun, mutta nyt on aika suunnata katseet taas kauemmaksi. Vannoin vuonna 2009 ollessani surkeimmassa kunnossa ikinä elämässäni, että "30:senä elämäni kunnossa ja 35:na paljon paljon paremmassa". No kolmekymppiä meni jo pari vuotta sitten, mutta 35:seen on vielä 3 vuotta aikaa. Nyt siis uudet suunnitelmat kohti vuotta 2016.

Vähän ajattelin nyt heittää kunnon peruskuntokauden taas päälle. Vuodelle 2014 en aio ottaa mitään isompia tavoitteita ainakaan tässä vaiheessa, vaan haluan liikkua mahdollisimman monipuolisesti ja järkevästi. Talvelle pitää keksiä joku kiva haaste, kaukopartiohiihdon 75 km voisi olla mielenkiintoinen. Ensi kesälle ja syksylle voisi sitten jotain juoksuja tai seikkailuja kehitellä. Pitkiä matkoja kuitenkin.

Joka tapauksessa juoksemaan aion jääräpäisesti alkaa nyt opettelemaan. Minua ei ole luotu juoksemaan, niin pitää sitten itse muokata itsestä juoksija. Sen verran olen jääräpää, että en usko etteikö minusta voisi tulla kohtuullista juoksijaa kunnon harjoittelulla. Kunhan jalat tästä toipuvat, niin sitten jaloilla liikkumista pitää alkaa harjoittamaan ihan eri määrissä kuin ennen.

Kiitos jos todellakin jaksoit lukea vuodatukseni tänne asti. On ollut vähän asioita mielen päällä, kun puolitriathlon tavoite tuli saavutettua.

Tämän tekstin on kirjoittanut +Henri Hämäläinen