26. tammikuuta 2015

Onnistunutta perustreenamista tammikuussa

Tuntuu olevan aika yleistä urheilu ja kuntoilublogien saralla, että tammikuussa ei ole kauheasti kerrottavaa. Ainakin omassa Feedly:n kuntoilublogi feedissä on kovin paljon hiljaisempaa kuin muina kuukausina. Ehkä tammikuu on sellaista perustreenauksen aikaa ja siitä ei ole kovin paljoa kenelläkään sanottavaa.

Oma tammikuu on sujunut kaikin puolin hyvin. Parin päivän nuhan kävin läpi, mutta sekin osui lepoviikolle, joten se ei tehnyt mitään lovea suunnitelmiin. Treenaaminen on ollut peruspuurtamista, suksilla olen koittanut mennä hiljaa, juosten olen välillä pitänyt vähän vauhtiakin ja viikkoja olen piristänyt suliksella.

Juoksua on tullut muutama kerta joka viikolle ja vaikka tosi pitkät lenkit ovatkin puuttuneet ohjelmasta, niin on kilometrejä kertynyt jo 70. Se on yli puolet enemmän kuin viime vuonna tammikuussa ja tammikuuta on vielä jäljelläkin. Muutaman kovemman mäkivetotreenin olen tehnyt ja tulokset on vähän parempia kuin syksyllä samoissa mäissä. Juoksukunto on siis menossa oikeaan suuntaan.

Iänikuinen ongelma itsellä juoksun kanssa on tuo paino. Sitä vaan on vähän liikaa, jos kesällä haluaisi juosta kovaa. Viitisen kiloa jos saisi pois, niin se helpottaisi tavoitteiden saavuttamista kummasti. Ei jaksaisi stressata painosta, mutta minulla se ei kyllä vahingossa tipu. Niin hyvässä kuin pahassa, niin mun kroppa tuntuu ottavan energiaa vastaan jo pelkästä lasten karkkipussin katselusta. Tuntuu, että syön tosi terveellisesti, mutta vaaka ei vaan ole samaa mieltä. Ehkä hyvän hylkeen tapaisesti se on vaan talvirasvaa, joka suojaa kylmältä ja sulaa sitten kesäksi pois.

Hiihto on keskittynyt perinteiseen ja aika paljon olen myös tasuria työnnellyt. Hiihtomahdollisuudet kun on rajoittunut Leppävaaraan ja Oittaalle, niin aika rankkoja latuja on saanut kierrellä. Talvelle hiihtoa on kertynyt 160 kilometriä. Vain yhden lenkin olen mennyt luistellen, muut pertsalla.

Jos vaan tällä tavalla pysyy terveenä ja jaksaa treenata niin hyvä tästä vuodesta tulee. Huomenna taas lenkkaria jalkaa ja lisäämään juoksukilometrejä.


Tämän tekstin on kirjoittanut +Henri Hämäläinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti