12. heinäkuuta 2015

Kisaraportti: Taaperrusta Mikkeli Juoksun Puolikkaalla 4.7.2015

Sain kuin sainkin pakotettua itseni Mikkeli Juoksun puolikkaalle. Karma ei ollut ollut puolellani sillä viikolla, kun sain rikotuksi auton ja kaksi puhelinta saman viikon aikana. Mikkelin puolikas jatkoi tätä samaa rataa ja taaperrukseni Mikkelissä kesti 2:04.

Lähdin Mikkeliin vain ja ainoastaan juoksemaan 1:48 tai alle aikaa, eli minulle uutta ennätystä. Kovista puheistani huolimatta en koskaan ole puolikasta tuon kovempaa juossut, joten se oli tähtäimessä. Tuo siis vaatii 5:08 vauhtia, joka nyt ei ihan mahdotonta vauhtia ole.

Epäonnekseni kesän kahdesta lämpimästä päivästä ne osuivat edelliselle päivälle ja juoksupäivälle. Vaikka ilma ei ollutkaan kuin 28 asteista, niin aurinko porotti aika hyvin siihen lisäksi.

Kohti seinää


Lähdin juoksemaan suunnitelman mukaisesti 5:05 vauhtia ja ensimmäiset kolme kilometria pysyinkin suunnitelmassani. Sitten 4 ja 5 kilometri olivatkin jo vaikeampia, mutta ajattelin että ylämäkien jälkeen pääsen vielä vauhtiin mukaan. Todellisuudessa tässä vaiheessa olin jo kovaa vauhtia matkalla seinään. Noin 7 kilometrin kohdalla totuus alkoi selkiintymään tähänkin päähän, tulisin juoksemaan itseni täysin kuutamolle.

Siinä 7 kilometrin kohdalla siis luovuin jo ennätyshaaveistani ja ajattelin vaan juosta kohtuullista aikaa 1:50 tienoille tai vähän yli. Tämä oli se viimeinen virhe ja vähän siitä eteenpäin matkan teko alkoikin tuntua aikamoiselta taistelulta. Puolimatkaan aikaa oli jo kulunut 57:21. Ikuisena optimistina tästäkin uskoin vielä selviäväni alle kahden tunnin, mutta toisin kävi. 13-14 kilometrin kohdalla tuli sitten lähes totaalinen stoppi. Vähän alkoi jo heikottaa päästäkin ja henkinen kantti taisi vihdoin loppua, kun veljen vaimo, joka oli myös juoksemassa, sai mut kiinni ja katosi horisonttin. Siitä eteenpäin kilometrivauhdit olivatkin 6:20 ja 7:05 välimaastossa ja jokainen askel oli melkosta taistelua. Viimeisen kilometrin päätin kurittaa itseäni ja jaksoin taas puristaa 5:50 ja loppusuoralla otin vielä kunnon loppukirin.

Muistikuviin jäi jälki, että juoksu tuntui kamalammalta kuin Joroisten puolikkaan puolimaraton. Ja sekin tuntui tosi vaikealta silloin. Silloin tosin juoksin vähän nopeammin kuin nyt, eli aika heikossa hapessa tällä kertaa olin.

Viiltävä analyysi


Analyysi miksi juoksin seinään on kohtuullisen helppo: juoksin kuntoon (ja painoon) suhteessa aivan liian kovaa. Keskisykkeeni koko reissusta oli 177. Keskisyke kilometreille 3-10 oli 180. Vertailun vuoksi anaerobinen kynnykseni on ollut 176 ja vaikka se siitä olisi pykälän pari noussut (jota ei siis pakosti ole), niin rajojen yli mentiin aivan liian aikaisin. Varsinkin kun huomio, että maksimisyke on jokaisella kilometrillä, ensimmäistä lukuunottamatta, ollut yli 180 ja parhaimmillaan 8 kilometrillä 188.



Lyhyt ja terävä analyysi on siis että päässä on ollut tahtoa tähän kroppaan aivan liikaa. Toki kuuma keli teki oman lisänsä ja vaikeutti menoa. Järki olisi pitänyt olla vaan enemmän mukana. Tosin järjellä ei koskaan tee niitä kovia tuloksia, joskus pitää uskaltaa vaan yrittää. Toisaalta oon tyytyväinen että päästä suorittaminen ei jää kiinni, enää pitäisi vaan kunto saada kohtalleen.

Syitä juoksukunnolle voi etsiä vaikka mistä. Painoa on lähes 100 kiloa ja vaikka lihastakin on tullut, niin läskiäkin on kyllä liikaa. Viimeisen 10 vuoden aikana olen painanut vähimmilläni 87 eli 10 kiloa vähemmän kuin nyt. Juoksussa tuosta saisi aika merkittävää etua.

Jos oikeasti haluaisi juosta jotain kohtuullisia aikoja, niin kilometrejä pitäisi tulla aika paljon enemmän. Tälle vuodelle kilometrejä on kertynyt vähän vajaa 400, mutta ne ovat jakautuneet hyvin tasaisesti. Jatkossa kesälle pitäisi saada paljon enemmän juoksua jos haluaa juosta kovempaa.

Ajatukset kohti Kajaania


Nyt tarkoitus onkin keskittää ajatukset kohti Lost in Kajaania. Juoksutavoitteet saa valitettavasti jäädä parempiin vuosiin, kun nyt on pakko päästä pitkän kisan kuntoon. Siellä kun ei ole kyse vaan omasta suorittamisesta vaan toinenkin Hylje on mukana tiimissä.

Katsotaan rauhassa mitä loppukesä mukanaan tuo. Maratonin juokseminen myöhään syksyllä kiinnostaa vieläkin, mutta ensin pitäisi päästä kuntoon Kajaania varten ja suorittaa se kunnialla. Kenties kunto onkin ihan ok, mutta tosi pitkät harjoitukset henkisine ja fyysisine rasituksineen puuttuu. Niitä pitää seuraavan kahden kuukauden aikana saada paljon enemmän.


Tämän tekstin on kirjoittanut +Henri Hämäläinen